Lempipokémonini

Ensimmäinen sukupolvi

Metapod #Oll

Metapod ei ole suosikkieni ensimmäisiä pokéja, mutta olen aina tykännyt sen yksinkertaisesta muodosta. Lapsena en tiennyt, kumpaan suuntaan se katsoo, joka toi sille hauskuutta. Toiseen suun-taan se on väsynyt, toiseen vihainen. Caterpie ja Butterfree ovat myös hauskoja, mutta Metapod on mieleeni kaikista eniten jäänyt. Kakuna on myös lemppareissa, koska se sopii yhteen Metapodin kanssa hienosti, mutten tähän sivulle sitä listaa.

Staryu #l2O

Terävillä muodoilla jatketaan. Pidän paljon poké-moneista, jotka eivät muistuta oikeita eläimiä, vaan enemäänkin asioita. En ole koskaan tätä pokémonia käyttänyt peleissä (ja en nykyään hirveästi enää pelaakkaan), mutta jos joskus menen takaisin ykkösgeneen, niin varmasti otan tiimiin mukaan.

Porygon #l37

Tietokoneen sisällä asuva Porygon-pokémon on kak-kossijalla listallani. Tosin, eihän paikalla ole niin väliä minulle. Numerohan on vain tapa listata asioita, eikä kiveen painettu laki. Kuitenkin: Porygon. Pidän sen lintumaisuudesta. Pidän sen väreistä (Shiny-muodon värit hieman paremmat mielestäni). Minulla on Porygon-pehmolelu, joka istuu pöydälläni. Porygonista saa tehtyä helposti piirrustuksia, ja niitä joskus teenkin kun olen tylsistynyt.

Kabutops #l4l

Litteä pää, kehon laatat, rukoilijasirkan terät, kova häntä ja lintumaiset jalat. Hyvin kiinnostava fos-siilli. Ei se tän paremmaksi tule. Kiintoisuus tulee siitä, että miksikään tietyksi eläimeksi tätä ei voi luokitella helposti.

Toinen sukupolvi

Xatu #l78

Hyvin uusi lemppari, koska tätä peleissä harvemmin näkee, ja en koskaan ole käyttänyt. Psyykkinen lintu on hahmona silti tosi hieno idea minulle. Sen kuvioitukset perustuvat oletetusti amerikkalaisien alkuperäiskansojen toteemeihin tai kachinoihin. Pidän myös pitkistä linnuista.

Unown #2Ol

Kirjaimisto! Aakkoset! Olisi kiva nähdä Unown-tyyliset kirjaimet muissa kirjaimistoissa, esimerkiksi kyrillisissä, thain tai heprean aakkosissa. Alienimainen Unown menee samaan kasaan outojen hahmojen kanssa. Oma lempparini Unowneista on F ja Q.

Kyrilliset Unown:it tekivät hän ja hän.

Girafarig #2O3

Tämä pokémon on yksi syistä, minkä takia tajusin keltaisen olevan lempivärini; En keksi miksi muuten tykkäisin siitä niin paljon. Onhan se ihan suloinen. Sen kehitysmuoto, Farigiraf on myös yksi suo-sikeistani nyt. Pidän myös kaviollisista eläimistä jokseenkin. Ehkä juuri ne värit tuovat minua tämän pokémonin luokset; Keltainen, ruskea, vaaleanpunainen ja valkoinen sopivat hyvin yhteen. Hymyilevä häntä myöskin naurattaa vähän.

Skarmory #227

Paljon käyttöä nähnyt Skarmory on yksi suosik-kipiirrustuksistani pokémoneissa. Mikä on design suomeksi... Kuitenkin... Metallilintu on hyvä konsepti pokémonille, ja sen animaatiot pelissä ovat hienot; varsinkin White-pelissä (esimerkki oikealla). Tämänlaista luovuutta on siistiä nähdä.

Suicune #245

Lapsena ajattelin olevani aina Suicune kun juoksin ympäriinsä. Kai vaan sen koiran muodosta pidän, tuuheasta harjasta, hienosta kruunusta ja jännistä hännistä. En yleensä pidä sinisestä kovin, mutta sinivalkolila on hyvä väriyhdistelmä. Suicune:a piirtäessäkin saa pitää hauskaa sen virtaavan muotojen takia. Ajattelin aina Suicunen olevan hiljainen eläin, joka ei edes mutise itsekseen.

Mielipide Walking Wake:sta. Pari päivää sitten Nintendo julkaisi teaserin uudesta sisällöstä Scarlet-pelille. Yksi uusi pokémon on Suicunen esihistoriallinen muoto. Siinä näkyy pronoituneet kädet!! Eli... Kyllähän minä siitä pidän, varmaan. Uudet muodot pokéille on aina ollut niin ja näin; Pidän esihistoriallisista pokémoneista ideana, mutta Game Freak keksii jokaiseen uuteen peliin uuden kikan. Se alkaa tylsistyttämään, sillä maailmanrakentamiseen jää kuoppia. Miksi vain tietyillä pokémoneilla on Z-liike? Megakehitys? Gigantamaxmuoto? Miksei minun oma esihistorial-linen Walking Wake voi olla Unovan muodossaan, megakehittyä samalla kun on gigantamaxmuodossaan ja käyttää z-liikettään? Liikaa krääsää ja liian vähän ajattelua laitettu. Tämä käy kun pitää tuottaa takarajoihin uusia pelejä joka vuosi. Pidän pokémonista, en pidä yritysten kikoista. Ei se silti normaalia Suicunea voita.

Kolmas sukupolvi

Swampert #26O

Mudkip on kai ensimmäinen startterini, kehen tykästyin. Huomautan, että kolmosgene oli ensimmäinen pokémon-sukupolveni, en vain itse omistanut konsolia tai peliä kunnes White julkaistiin täällä. Nykyään en siitä enää niin paljon välitä, mutta valehtelisin jos väittäisin olevani neutraali Swampertille. Minulla oli Emeraldissa Swampert nimeltä Bruce.

Shedinja #292

Shedinja todellakin menee viiden parhaan pokémonini joukkoon. Tykkään sen liikkumattomuudesta, ja kysy-myksestä, mitä se tietää, mitä se ajattelee? Se muis-tuttaa vähän enkeliäkin, ja sen pokédex-merkintä on kiintoisa. Älä vaan katso sen selkään. Haluaisin tämän shinynä, mutta 3D-mallina sen värit eivät ole yhtä hienot kuin alkuperäisessä spritessään.

Mawile #3O3

Tämän sain shinynä kun pelasin X:ää. Siirsin sen Omega Rubyyn, ja se peli sitten kuolla kupsahti. Lepää rauhas-sa. Mawilesta olen pitänyt hyvin kauan, piirsin sen en-simmäistä kertaa kun olin l2. Sen megamuodosta en kuitenkaan pidä niin paljoa. Yleensä en niistä pidä, samoin Swampertin kanssa.

Absol #359

Tämä on myös vanha lemppari. Hyvin ernu-pokémon, jos saan niin sanoa. Kivat muodot, koiramaisuus.. jne. Kerran nappasin tämän masterball:lla, koska en tykkää käyttää sitä palloa mihinkään erikoiseen, ja pidin Absoleista kovasti. Tätä myös piirtelin, ja kirjoitin yhdestä vanhoissa pokémonhoitoloissa. Taisi olla Nikibin.

Registeel #379

Tämän omistan tarrana, joka on näytölläni.



Deoxys #386

Tykkään piirtää Deoxys:tä ihmisenä.


Neljäs sukupolvi

Carnivine #455

Tästä sukupolvesta en hirveästi välitä; en kos-kaan tottunut pokémonien ulkomuotoihin, ja yleiseen hitauteen. Kuitenkin, Carnivine on iso lemppari. Kiva hymy. Hauska kasvi. Tykkään miten se leijuu ilmassa kuin leija.


Viides sukupolvi

Samurott #5O3

Ensimmäinen aloituspokémonini White:ssä oli Tepig. Tämä oli koska olin katsonut Rampe-YouTubettajan läpipeluuta White:stä, ja sillä oli Emboar. Olin tällöin nuori, joten tottakai mat-kin. Kuitenkin, Samurott:sta tuli rakkain aloi-tuspokémon niistä kolmesta. Vedenläheisenä haina, minulle vesityypit ovat lähellä sydäntä. Ei voi muuta sanoa, että aijai kuinka upea. Hisuilainen muoto on yhtä hieno, mutten Arceus-peliä pelannut.

Panpour #5l5

Elementtiapina, jolla on kiva hymy ja olemus. Panpour:sta pidän enemmän kuin Simipour:sta, mutta molemmat ovat hauskoja. Näistä vesi-pokémoneista tulee kova mieli mennä uimaan.


Leavanny #542

Ihmismäinen Leavanny. Pidän ötökkä-pokémoneista myös, niille mielestäni annetaan hienoja muotoja. Leavanny:llä on pehmeät muodot päässä, ja terävät selässä ja raajoissa. Tämän pokémonin 3D-mallia olen pitänyt VRChat:ssä päälläni.


Archeops #567

Hienot värit, hauska ajatus. Lintu ei osaa lentää hyvin, koska on esihistoriallinen eläin. Sen pitää juosta pitkään, ja nopeasti, ennen kuin se pystyy nousemaan ilmaan. On se sympaattinen olio sillä tavalla. Tätä poké-monia en ole piirtänyt, vaikka se onkin hyvin piirrettävän ja maalattavan näköinen. Harmi vaan, että 3D-malleissa pokémonien värit haalenivat paljon.

Vanillite #582

Yksi oudoimmista Unova:n pokémoneista. Jäätelö. Ja se on vaaleanpunainen, kun on shiny. Ei minulla hirveästi sanottavaa ole.

Frillish #592

Uusi suosikki, Frillish, ja ainoastaan urospuolinen ei-kehittynyt Frillish. Ei ole tullut käytettyä tai piirrettyä, mutta vesi- ja aavetyyppinä se on kiintoisa minulle. Kun sanon sen olevan uusi suosikki, tarkoitan että olen huomannut sen kiintoisuuden vasta vuonna 2O22.

Galvantula #596

Söpö hämis, ja mitä vielä, se on keltaisen oranssi. Se on animoitu hienosti, mutta en ole itse nähnyt sitä 3D-mallina vielä. 3D:nä sen väritkin ovat haalentuneet harmittavasti. Käytin tätä ainakin kerran White-pelissä. Haluaisin sen shinynä, jos vain se näyttäisi paremmalta uudemmissa peleissä.

Eelektross #6O4

Eeelektross on toinen VRChat-avatari, mitä olen käyttänyt. En kuintenkaan koskaan White-pelissä sitä jostain syystä napannut. Ehkä muistan väärin. Minulla on ikävä sitä, kun se seisoi kahdella jalalla 2D-peleissä. Sen ilme on kiva, kun sen kuono osoittaa alaspäin. Ajattelen sitä vesipokémonina, vaikkei se vesityyppi ole.

Elgyem #6O5

Mistä tiedät Unovan olevan lempialueeni pokémonissa? Elgyem on hienosti suunniteltu alienpokémon, ja pidän myös siitä, että se leijailee. Kuviot ovat myös luovia.

Druddigon #62l

Muodoista puheenollen, Druddigon:lla on hienot sellaiset. Tätä olen käyttänyt pelissä. Väreistä en hirveästi välitä, normaalin tai shinyn versi-oista. Ehkä jos shinyn vihreät olisivat olleet toisenlaiset, hmm.


Bisharp #625

Käytin Bisharppia White:ssä ja Scarlet:ssa. Outo olomuoto. Vähän pelottava, kaikkine terävine kulmineen, mutta myös söpöyttä siinä, että silmänsä ovat piilotettu kypärän varjoon. Suukin on eläinmäinen.


Volcarona #637

Tämän nappasin shinynä Scarlet:ssa. Ennen en sitä hirveästi käyttänyt; Se kehittyy hyvin myöhään. Aurinkopokémon on hieno nimike, ja ötökkätulityyppi on erikoinen yhdistelmä. Se oli myös uniikki kunnest Sizzlipede julkaistiin Sword:in mukana.


Cobalion #638, Terrakion #639, Virizion #64O

Nämä kolme laitan samaan kimppaan, koska en osaa sanoa niistä erikseen hirveästi. Nämä sorkkaeläimet ovat White:n mukana olleet myös lempipokémoinani, ainakin vähän. Cobalion:sta olen nähnyt suojelusunen, jonka jälkeen olen nähnyt sen hengellisenä pokémoninani. Terrakion:ia olen yrittänyt shiny-metsästää. Löysin sen kerran, mutten onnistunut nappaamaan sitä (olen kunnossa, siitä on pitkä aika). Virizion näyttää mielestäni hienolta.

Zekrom #644

Zekrom oli ensimmäisen oman pokémonpelini kansi-legendaarinen. En oikeastaan ikinä pitänyt sitä lempipokémoninani kunnes 2Ol6-l7 tykästyin sen tuottamaan nostalgiseen tunteeseen. Pidän sen pikselispritestä alkuperäisessä White-pelissä. Sen 3D-mallista en oikein pidä, mutta se on eri aihe oikeastaan; 3D-mallit eivät ole mieleeni. Alkuperäis-spriten asento ja olemus ovat hienot, jotka tuovat Zekromille paljon legen-daarisen lumoutta. Mustasinipuna-värit eivät ole lemp-pareitani, mutta ne sopivat Zekromille hyvin (Lohikäärme- ja sähkötyyppi). Mielestäni parhaat kuvat/piirrokset Zekromista käyttävät sen muotoja ja asentoa hyväkseen, ja itse en tykkää piirtää sitä, ellen suunnittele asentoa kunnolla. Tämän takia Zekromista on vähän vaikea pitää, sillä sen monimutkainen ja iso kuviointi ei tee siitä helppoa mallia. Olen Zekrom:ia piirtänyt myös ihmisenä paljon, samoin kuin Reshiram:ia.

Kuudes sukupolvi

Spewpa #665

Spewpa. Muuten, tästä eteenpäin, pokémonlemp-parini eivät ole yhtä rakkaita minulle, kuin van-hemmat pokémonit (aika tykästyä niihin on vä-hempi, kuin aikaisemmat sukupolvet). Ainoat poikkeukset tähän ovat Dragalge ja Hawlucha.


Dragalge #69l

Dragalge on yksi lempivesityypeistäni. Anteeksi, se ei ole vesityyppi; Myrkky- ja lohikäärme-tyyppi. Merihevosena se toimii, ja se on ollut lempipokémonejani siitä lähtien, kun X julkaistiin. Tästä pokémonista en kääntäisi pois pehmolelua, jos sellaisen saisin, tai jonkinlaista muuta figuuria; Sen muotoja voisin katsoa kauan.

Hawlucha #7Ol

Tästä minulla oli pehmolelu joskus, mutta nyt se on hävinnyt. Siitä minulla on myös figuuri. Luchador-pokémon oli uniikki taistelu- ja lintutyypin pokémon kun se julkaistiin. En pidä siitä yhtä paljon kuin silloin, kun näin sen ensimmäisen kerran, mutta se on aina tuttu kaveri minulle.


Klefki #7O7

Mun avaimet. Tämä kuuluu esinepokémoneihin, mistä pidän. Yksinkertainen suunnittelu. Ehkei minun ylimmässä 2O:ssä pokémonissa, mutta silti pidän siitä, ja huomaan sen aina, kun sen listoissa näkee.


Seitsemäs sukupolvi

Araquanid #752

Araquanid kuuluu Galvantulan kanssa samaan porukkaan. Ne ovat hämähäkkejä, joilla on jokin elementti. Käytin tätä Sun-pelissäni. Ei tämä-kään ole ylimässä päässä, mutta huomaan sen aina.


Lurantis #754

Tiesitkö, että Lurantis näyttää ötökkäpokémonilta, vaikkei ole? Se tekee sen siksi, että ötökkäpokémonit luottaisivat siihen, ja sitten se iskee. Minuunkin se toimii, sillä pidän siitä ötökkämäisyytensä takia. Sun-pelissä minulla oli Lurantis nimeltä Flicka. Shiny-muodon värit ovat upeat.


Type: Null #772

En edes nähnyt tätä pelissäni. Mistä sen löytää? Kiva koiraolento. Tämä on sellainen öliö, jota voisin piirtää, mutten koskaan ole piirtänyt. Tämä löytyy lempipokémonlistani loppupäästä.


Xurkitree #796

En pitänyt ultrabeast:istä kovin, mutta Xurkitree on poikkeus siitä säännöstä. Se on minuntyyppinen hahmo. Tarkoitan, että minulla on samanlaisia hahmoja, jotka olen itse piirtänyt. Pidän tätä joskus VRChat:ssä pukunani.


Kahdeksas sukupolvi

Flapple #84l

Yksi harvemmista Shield:in pokémoneista, joista pidän. Tosi hieno idea pokélle.



Arrokuda #846

Tosi hieno kalatyyppi. Vesityyppi. En saanut käyttää sitä, mutta varmasti käyttäisin, jos joskus Shield:in pelaisin.



Eiscue #875

Hauska.




Yhdeksäs sukupolvi

Lokix #92O

En pidä tämän nimestä (tiedän että se tulee sanoista "low kicks"), mutta muuten pidän sen ulkonäöstä. Tosi hieno. Sen shinykin on aika hyvä, jota yritin metsästää Scarlet:ssa, ennen kuin tylsistyin siihen.


Brambleghast #947

Yksi suosikeistani pelatessani Scarlet:in. Pidin sen kanssa juoksemisesta.



Rabsca #954

Minun Rabsca:ni nimi oli "Old Man" (Vanha ukko), kunnes tajusin sen olevan naispuolinen pelissäni. Silti, Old Man oli tärkeä tiiminjäsen. Tykkään kävellä sen kanssa.


Bombirdier #962

Ehdottomasti tämän sukupolven paras pokémon mielestäni. Lintupokémonit ovat aina hienoja. Minulla on shiny-versio tästä. Sen punainen nokka ja punaiset jalat muuttuvat mustavalkeiksi. Tosi upea. Tosi upea.


Farigirag #98l

Täydellinen kehitysmuoto Girafarig:lle. Vihdoin kaksi päätä tekevät yhteistyötä. Väritkin pysyivät täydellisinä.




Slither Wing #988

Pidän Volcarona:sta, niin pidän Slither Wing:stäkin. Oikeastaan saatan pitää tästä vähän enemmän, koska mielestäni neljällä jalalla kulkeva Volcarona on vielä vähemmän eläimellinen kuin alkuperäinen. Tosi kiva.




Chien-Pao #lOO2

Ohhoh. Tajusin numeroiden menevän jo tuhannen ylitse. Pidän tästä lumikosta.





Ting-Lu #lOO3

Tämä muistuttaa minua Cobalion:sta ja Terrakion:sta. Näiden uusien eläimien tarina muistuttaa minua myös pyhistä hirvistä. Pidin tätä usein ulkona pallostaan.



En tosiaan olettanut listan olevan näin pitkä, tai näin vaativa kirjoit-tamiseen. Tähän meni kolme-neljä päivää. Kuvat ovat bulbapediasta, mut-ta en tiedä kuka teki pikseli-taiteet pokémoneille, joilla ei ole kuin 3D-mallit. Sain ne tältä sivulta. Pidän kyllä muistakin pokémoneista, mutta nämä olivat ne tärkeimmät ja suosituimmat pokémonit itselleni.

Lista tyypeistä tässä listassa:

  • Ötökkä: lO
  • Vesi: 9
  • Psyykkinen: 8
  • Ruoho: 7
  • Metalli: 6
  • Pimeys: 6
  • Lintu: 5
  • Taistelu: 5
  • Normaali: 4
  • Sähkö: 4
  • Lohikäärme: 4
  • Aave: 3
  • Jää: 3
  • Kivi: 3
  • Maa: 2
  • Tuli: 2
  • Keiju: 2
  • Myrkky: l

Olin yllättynyt eniten, että ruohotyyppiä löytyi jopa seitsemän. Yllätynyt olin myös siitä, että taistelutyyppejä on viisi, mutta tämä on Cobalion-Terrakion-Virizion -kimpan takia. Yleisesti näen itseni pitävän vesi- ötökkä- ja psyykkistyypin pokémoneista.

Muita pokémoneja, mistä pidän, mutta ei ole paljoa kerrottavaa, tai en vain jostain syystä halunnut niitä tähän listalle: Arbok, Vileplume, Ve-nomoth, Kadabra, Bellsprout, Drowzee, Scyther, Tauros, Lapras, Jolteon, Aerodactyl, Zapdos, Feraligatr, Dunsparce, Heracross, Magby, Raikou, Breloom, Sableye, Sharpedo, Cacturne, Lunatone, Froslass, Victini, Sco-lipede, Maractus, Hisuilainen Zorua/Zoroark, Sawsbuck, Ferrothorn, Cryogonal, Thundurus (Theriamuoto), Reshiram.